Syntymäaika: 5.4.1950
Syntymäpaikka: Kuopio
Puoliso: Marjo Väänänen

Vanhemmat:
kuvataiteilija, Rakennusmestari Sulo Väänänen ja Merkantti Helmi V., o.s. Kärkkäinen.

Lapset: Elina, s. 1978.

TARINANI

Kasvoin Kuopiossa tärpätin hajussa. Isä harrasti öljyvärimaalausta rakennusmestarin ammatin ohessa. Asuimme Linnanpellon kaupunginosassa kolmen huoneen asunnossa. Murrosiässä isä vei minut kansalaisopistoon piirtämään alastonmallia joskus 60-luvun puolivälissä. Innostuin ja minulla välkkyi ajatus kuvataiteilijan ammatista. Armeijan jälkeen menin kumminkin Rajamäelle Työtehoseuran ammattikouluun valmistumaan maanrakennuskoneasentajaksi. Koulutuksen jälkeen sain työpaikan kaivinkoneliikkeen Jussi-Åkermanin asentajana.


Kiertelin maata kuorma-autolla korjaamassa kaivinkoneiden sylintereitä. Pitkät matkat ja hajamielisyys sai minut ajattelemaan ammatin vaihdosta, joten hain syksyllä 1971 Taideteollisen oppilaitoksen pääsykokeisiin ja pääsin iltaopiskelijaksi valokuvalinjalle ja 1972 Kuvataideakatemian kouluun. 1976 muutin takaisin Kuopioon.


Olen valmistumiseni jälkeen toiminut läänintaiteilijana Kuopion Läänissä ja taideopettajana Kuopiossa, Varkaudessa ja Joensuussa. Joensuussa toimin Karelia ammattikorkeakoulussa taideaineiden lehtorina. Virasta pääsin eläkkeelle 2013 syksyllä. Vuonna 2009 muutin Mikkeliin ja 2017 muutin Haminaan.
Opetustyön ohessa olen toiminut myös taivaanrannanmaalarina. Ensimmäisen kerran osallistuin julkiseen taidenäyttelyyn 1967. Näyttely oli Kuopion taiteilijaseuran Ars Liberan vuosinäyttely
Taiteessani luonto ja ympäristö merkitsevät minulle paljon. Minua kiinnostaa puhdas luonto ja luonnon ilmiöt sekä luonnossa näkyvät ihmisen tekemät jäljet. Tilanne jossa luonto valtaa takaisin ihmisen tekemää kulttuuria ja aika joka lahottaa rakenteita ja rajoja. Olen koko ikäni asunut vesistöjen rannalla. Tekosissani pohdin veden erimuotoja vesi, lumi, jää ovat pohjolan maisemassa jatkuvasti maisemaa muokkaavia visuaalisia elementtejä. Koska ihminen ei enää elä luonnon ehdoilla ihmisen taidot lukea luontoa ovat katoamassa. Taide on minulle väline pohtia omaa luontosuhdettani. Joskus pääsen lähelle luontoa ja melkein ymmärrän sen olemuksen, mutta aina se on minullekin jatkuvasti muuttuva arvoitus.
 

Seppo Väänänen 2017